Ikävä

Miten mulla voi olla ikävä ihmistä jonka kanssa mä vietin yhen illan ja yhen päivän ja siitäkin suuren osan niin humalassa että hyvä kun muistan mitään?

Viikonloppu

Jännä viikonloppu. Perjantaina illalla lenkin jälkeen tuli otettua kaljaa ja lähdettyä paikallisen terassille istumaan. Yritin yhtä tuttua pariskuntaa houkutella kaupunkiin mukaan mutta ei ne oikeen innostunut. Siinä vastapäätä istu yks niiden tuttu nainen ja se sit sano että hän voi lähteä mukaan. Se soitti jonkun kyydin ja mentiin kaupunkiin baariin. Siellä tanssittiin ja vähän muutakin. No sit sille tuli huono olo ja se hävis sieltä baarista. Mä kuitenkin ehdin sen nimen selvittää ja ja laitoin yöllä sille kaveripyynnön ja jonkun hölmön viestin.
No se sitten aamulla hyväksyi sen kaveri pyynnön. Ei se niihin viesteihin mitään vastannut mutta mä otin siinä aamulla pari korjaavaa ja päätin laittaa sille viestin että lähdetään ottamaan pari siideriä. No sitten sano että mennään vaan. Iltapäivällä sit nähtiin taas tuossa paikallisessa ja istuttiin siinä vastakkain. Yks mun kaveri oli siinä kanssa ja tuli siihen muutakin porukkaa. Siinä kun pari oli juotu niin pidettiin kädestä. Sitten se soitti taas meille kyydin ja lähdettiin maaseutu kierrokselle. Mä olin jo ennen iltaa melko humalassa ja niin oli sekin. Mutta mulla oli tosi hauskaa sen kanssa ymmärsin että silläkin mun kanssa. Joskus yöllä sille tuli paha olo ja se taas hävis. No sunnuntaina vielä viestiteltiin ja se lupas että voidaan käydä joku ilta kahvilla. Mä kyllä arvasin että kun se selviää krapuloistaan ja muuta niin se muuttaa mielensä.
Ja niinhän siinä kävi. Tänään se sitten sano kun kyselin siitä kahville menosta että olis parempi olla vaan ystäviä kun sen erosta oli niin vähän aikaa. No mä ymmärän kyllä sitä. Mutta kyllä mä ehdin siihen ihastua ja vähän pahalta tuntu kun ei siitä mitään tullu. Mutta mulla oli pari päivää kivaa enkä oikestaan ehtinyt ajatella niitä vanhoja paskoja juttuja ollenkaan. Lähinnä mua pelottaa että ne ajatukset tulee taas takaisin.
Noh, oltiinhan me kännissä kun ankat koko se viikonloppu mutta silti tuli sellanen ajatus että ehkä mulla sittenkin on joskus vielä jotain mahdollisuuksia joku löytää.
Tai sitten ei.

Yksin

Moikka. En oo hetkeen kirjoutellu. Se yhden yön ja parin päivän juttu kyivu kasaan ja sen kanssa ei enää oikeen väleissä olla. Vaikka se vähän vitutti niin mä tiedän kyllä että niin on varmaan parempi.
Mutta nyt mä oon yksin. Vaikka lapset on tossa niin siltiä oon yksin. Ja tuun aina olemaan. Viikonloppuna mä kävin pari kertaa baarissa ja kukaan ei ees kato mua. Miks kukaan tällästä läskiä kattos. En keksi syytä
Exä toi lapset sunnuntaina sen miehensä kanssa. En onneks nähny niitä. Pikku likka haluaa aina puhua sille miehelle jun soittelee äitilleen. Tuntuu pahalta. Ei pitäis mutta tuntuu.
Eikä siitä lenkkeilystäkään mitään tuu.

Juhannus

Juhannus tulossa. Mä vietän sen täällä porukoitten luona pienempien lasten kanssa. Tää on ollu hämmentävä viikko. Se mitä viikonloppuna tapahtui johti yhteen iltaan ja sen jälkeen nähtiin vielä tiistaina mutta sitten taas loppu yhteyden pito. Se pelkää mua, tai ei siis mua vaan sitä että meidän suhde menis liian vakavaks ja sit mä taas pilaisin kaiken. Mä ymmärrän sen tunteet ja ajatukset. Mä vaan ihmettelen miks sen mieli muuttu parissa tunnissa. Se meni paniikkiin kun käveltiin kaupungilla ja mä suutelin sitä. Mä en edelleenkään tiedä olisko musta parisuhteeseen mutta jotain mä sen kanssa haluisin. Ja pilasin taas kaiken.
Viimeisen viikon aikana on tuntunu siltä että se viha olis vähän helpottanu. En tiedä vaikuttiko siihen se että sain sanottua sen sille exälle vai se että sain sanottua sen itselleni. Vai se että mulla oli hyvä olla taas vähän aikaa tän, sanotaan vaikka Leenaksi, kanssa. Kyllä se viha siellä on mutta aina välillä vähän lievempänä. Mutta kun mulla on muuta ajateltavaa niin kuin nyt tää juttu tän Leenan kanssa, niin mä en ehdi ajatella menneitä niin paljon.
Ja kyllä sitä muuta ajateltavaa on ollut. Jännä että ihmisen pää voi olla niin sekaisin. Mä ite keväällä halusin että suhde tän Leenan kanssa loppuu. Ja se loppu. Sitten se alko uudestaan vähän niin kuin pelkkänä seksinä, ja loppui. Ja sitten se taas alkoi ja loppui. Mä en ymmärrä mun omia tunteitani. Maanantaina se sano että näkee mun silmistä että mä oon uudestaan ihastunu siihen. Mä en ihan suoraan sitä myöntänyt mutta en kieltänytkään. Ei se ihan väärässä ollut. Tää kaikki on taas tosi sekavaa ja vähän ahdistavaa kun ei tiedä mitä tapahtuu. No, ehkä se siitä…

Virhekkö?

Olis perjantaina viihteellä. Näin sitten baarissa tämän ihmisen jonka kanssa mulla oli tää puolen vuoden suhde, ja jotain sen jälkeenkin. Pari viikkoa sitten se loppui ja mitään ei pitänyt enää olla. No nyt sitten kuitenkin päädyttiin samaan osoitteeseen yöksi. Jo yöllä yhdessä mietittiin että oliko siinä mitään järkeä. No ei varmaan ollut.
Mä nyt kuitenkin ajattelen asian niin että kaksi aikuista ihmistä vietti yön yhdessä ja molemmat nautti siitä niin ei kai siinä mitään väärää tapahtunut. Kerroin sille tästä blogista ja se luki ne pari kirjoitusta mitä oon kirjoittanut. Sanoi että suunniileen noin oli asiat aistinut.
Hän myös sanoi että haluaa parisuhteen mutta ei mun kanssa. Mäkin haluan sellaisen mutta en välttämättä juuri nyt. Kuitenkin se yö ja lauantai aamu oli ihan mahtavia. Ja jos hän ei halua parisuhdetta mun kanssa mutta kuitenkin nauttii asioista mun lanssa niin miks ei voitais pitää hauskaa. Se löytää kuitenkin sen oikean mutta miks ei ennen sitä vois oöla kivaa.
Musta tuntuu että mä ajattelen asioita liikaa ja oon ehkä ottanut tietyt asiat elämässä turhan vakavasti. Pitäis keksiä miten asiat vois ottaa rennommin.
Nyt mä taaskaan en tiedä mitä tapahtuu mutta en mä jaksa sitä suuremmin murehtia. Ha murehdin kuitenkin. Sellainen mä oon.

Perjantai

Moi.
Lapset on ollu mun luona kevään ajan melkein joka viikonloppu. Nyt ne on äitillään ja mä oon yksin kotona. Piti lähteä kalaan mutta lupas tuulta ja sadetta yöksi niin jäin kotiin. Päätin ottaa muutaman oluen telkkaria katsellessa. Toi Top Gear on hauska ohjelma. Saa mut hyvälle tuulelle. Muutenkin tänään ollu ihan hyvä päivä. Aika paljon silti oon ajatellu vanhoja juttuja. Mulle kaikkein vaikeinta ei oo ero vaan siihen johtaneet syyt. Se toinen ja se miksi mut korvattiin sillä toisella. Ei meillä mitenkään huonosti menny. Arki toki oli välillä raskasta mutta mun mielestä se on ihan normaalia.
Mulla oli ton eron jälkeen yksi suhde joka kesti puoli vuotta. Mä tosissani rakastuin mutta sitten mä kuulin lapsilta että exä oli alkanut seurustelemaan sen kanssa jonka takia se mut jätti niin mä aloin taas ajatella niitä asioita. Silloin oikeastaan se viha todenteolla tuli esiin. Muutamassa kuukaudessa se tukahdutti kaikki muut tunteet ja tuhosi tän uuden suhteen. Mä en pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin sitä mitä mulle oli tehty. Sen takia mä menetin tän uuden ihmisen joka musta oikeasti välitti. Mä en pystynyt puhumaan sille näistä asioista ja lopulta mä en enää pystynyt hänen kanssaan olemaan.
Mun pitäisi antaa anteeks. Miten mä pystyn antamaan anteeks ihmisille jotka tuhos mun elämäni. Mä oon jotenkin juuttunut menneeseen ja mun pitäis päästä eteenpäin. Mä en vaa keksi että miten.
Oliko erosta jotain hyötyä. Jälkeenpäin ajateltuna suhde exään vieraannutti mua mun vanhemmista lapsista jotka on aikaisemmasta liitosta. Nyt vanhin tyttö käytännössä asuu mun luona ja poikakin käy useammin kuin ennen. Ja näitä nuorempiakin näen tosi usein. Silti mua pelottaa että siitä toisesta miehestä tulee niille tärkeämpi kuin minä. Ainakin siinä vaiheessa kun se muuttaa niille asumaan. Mä tiedän että mä oon hölmö kun pelkään tuollaisia asioita mutta en voi sille mittän.
Nyt mä siirryn oluelle. Hyvää viikonloppua.

Vihan kanssa

Vihan kanssa eläminen
Moi. Oon 37 vuotias mies joka tuli jätetyksi talvella 2015 toisen miehen takia. Siitä hetkestä lähtien päälimmäisin tunne mitä olen tuntenut on viha ja katkeruus. Olen virheitä tehnyt entisissä elämissä itsekkin mutta tapa jolla mua kohdeltiin kun mut jätettiin on saanut mut tuntemaan suurta vihaa.
Viha tunteena on äärimmäisen kuluttava. Se tukahduttaa alleen kaikki muut tunteet. Niin kauan kuin tunnen näin syvää vihaa en pysty tuntemaan esimerkiksi rakkautta ollenkaan. Mä käyn terapiassa tai jossain sen tapaisessa ja siellä mä pystyn asioista puhumaan paremmin kuin esimerkiksi ystävien kanssa. Mä oon huono kirjoittamaan mutta ajattelin kuitenkin kokeilla kirjoittaa näistä asioista. Voisin kuvitella että siitä olisi apua vihasta selviämiseen. Mä kuitenkin haluan päästä siitä eroon ja lopettaa exän ja sen uuden miehen vihaamisen. Vasta sen jälkeen mä pystyn jatkamaan elämääni.
Miksi mä aloitan tän kirjoittamisen juuri nyt? Mä huomasin erään episodin kautta että jatkamalla tätä vihaamista mä tuhoan pikkuhiljaa sekä oman että läheisteni elämän. Ne läheiset on mun lapsia ja pidemmän päälle se viha väkisin vaikutta myös heidän elämään. Ne on kuitenkin viattomia ja syyttömiä. Ja mulle kaikki kaikessa.
Tulen kirjoittamaan tänne asioita viimeisestä parista vuodesta joka tähän vihaan on johtanut sekä nykyisestä elämästäni. En pyri tuomaan vihaa esiin joka kirjoituksessa ja mullakin on hetkiä jolloin asiat hetkellisesti on paremmin. Kuitenkin se viha heijastuu kaikessa mitä mä teen.
Viha on tunne ja ihminen tuntee. Ihmiset kokee asioita eri lailla. Mulle ero ja sen jälkeinen aika on ollut äärimmäisen raskasta. Se tuntuu ajoittain fyysisenä pahana olona. Ensimmäiset kolme kuukautta mä itkin. Joka päivä. Jollain sinkkusivustolla yksi mies kirjoitti että miehistä annetaan luuserin kuva kun itkee naisen perään. Ehkä mä sitten olen luuseri. en mä enää itke sen perään. Itken pahaa oloa. Olin jo yli puoli vuotta itkemättä mutta se on alkanut uudestaan. En mä enää läheskään joka päivä itke enkä mä aina surusta itke. Tää kaikki on tehnyt musta niin herkän että itken helposti jotain biisiä tai tv-ohjelmaa. Ja myös ilosta, mutta harvoin.
Mä pyrin kirjoittamaan tänne viikottain siitä mitä tunnen ja miten mä edistyn vihani hallinnan kanssa. Mä haluan siitä eroon.